Häviötön, bittinopeus ja taajuuskorjain: mikä muuttaa ääntä ja mikä ei

Yksi häviötön tiedosto rakentaa alkuperäisen äänityksen tarkalleen uudelleen — jokaisen näytteen, bitti bitiltä. FLAC, ALAC, WAV ja AIFF tekevät kaikki tämän; FLAC ja ALAC pakkaavat sen noin puoleen raa’an äänen koosta, WAV ja AIFF eivät pakkaa lainkaan. Pura FLAC ja WAV samasta masterista ja tuloste on identtinen, joten valinta niiden välillä on puhtaasti tiedostokoosta ja siitä mitkä laitteet niitä lukevat.

Häviöllinen tiedosto heittää pois tietoa jonka koodaajan malli ihmiskuulosta sanoo ettet huomaa, eikä sitä saa takaisin. Se kuulostaa pahemmalta kuin se on: moderni koodaaja järkevällä bittinopeudella on aidosti läpinäkyvä useimmille ihmisille useimmilla laitteilla. MP3 320 kbps:llä, AAC 256:lla, Opus 128:lla — erot kunnollisessa sokkovertailussa ovat niin pieniä että useimmat kuuntelijat pisteytyvät sattuman tasolla.

Rehellinen yhteenveto on, että häviötön kannattaa arkistoinnissa, kaikessa minkä saatat myöhemmin uudelleenkoodata, ja mielenrauhassa tietäen ettei mitään hylätty. Kuuletko sen *eron* riippuu paljon enemmän kuulokkeistasi, huoneesta ja äänityksestä kuin formaatista. Molemmat väitteet ovat totta yhtä aikaa, ja väittely syntyy yleensä siitä että ihmiset puolustavat eri väitteitä.

Taajuuskorjain vahvistaa tai leikkaa tiettyjä taajuusalueita. 10-kaistainen EQ jakaa kuultavan spektrin kymmeneen ja antaa liu'un jokaiselle — suunnilleen 32 Hz:stä pohjalla, missä enemmän tuntee kuin kuulee, aina 16 kHz:iin huipulla, missä symbaalit ja sihinä asuvat. Se ei lisää mitään mitä ei äänitetty; se muuttaa sen tasapainoa mitä siellä on.

Missä se ansaitsee paikkansa on laitteiston ja ympäristön kompensointi. Halvat nappikuulokkeet ilman bassolaajennusta, auto jossa tienmelu nielaisee kaiken alle 100 Hz:n, liian hiljaa äänitetty podcast, kuulokkeet joissa on ärsyttävä piikki noin 6 kHz:n kohdalla joka väsyttää tunnin jälkeen — kaikki nämä ovat korjauksia jotka EQ tekee kunnolla.

Kaksi sääntöä tekevät EQ:sta hyödyllisen tuhoisan sijaan. Leikkaa ennen kuin vahvistat: ei-halutun taajuuden vähentäminen jättää enemmän marginaalia kuin halutun nostaminen, ja välttää leikkautumisen. Ja liiku pienin askelin: ±3 dB on todellinen, kuultava muutos, kun taas ±12 dB on särösoitin. Useimmat tehtaan genre-nimiset esiasetukset vahvistavat aivan liian aggressiivisesti, minkä takia ne kuulostavat vaikuttavilta kolmekymmentä sekuntia ja väsyttäviltä viiden minuutin jälkeen.